Valepommeja puoluetoimistoihin lähetellyt natsiterroristi on perussuomalaisiin kytkeytyvä Marko Meretvuo

Marko Meretvuo ja valtiovarainministeri Riikka Purra

Yle julkaisi 9.11. artikkelin Salaisuus metsässä, jossa se kertoo suomalaisen filosofian maisterin olevan epäiltynä keväällä 2023 puoluetoimistoihin kohdistuneesta valepommisarjasta, jota tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtynä laittomana uhkauksena. Poliisi myös näki mahdollisena ja varautui siihen, että maisteri olisi  ollut toteuttamassa satanismiin ja uusnatsismiin kytkeytyneen rituaalimurhan kesällä 2023. Häntä epäillään myös julkisesta kehottamisesta rikokseen hänen verkkokirjoitteluihinsa liittyen.
Antifasistisen Helsingin tietojen mukaan kyseessä on Marko Meretvuo, pirkanmaalainen perussuomalaisiin vahvasti kytkeytynyt akselerationismista kirjoittava kirjailija ja turvallisuusasiantuntija. Julkisista lähteistä voi helposti vahvistaa, että Meretvuohon pätevät samat seikat kuin Ylen artikkelin kuvaamaan maisteriin.
Meretvuo on ollut pitkään aktiivinen suomalaisessa fasistiliikkeessä. Hän on kirjoittanut ja antanut säännöllisesti haastatteluita erilaisille suomalaisille fasisti- ja natsijulkaisuille ja Ylen artikkelin mukaan poliisi epäilee, että hän on ollut aktiivinen keskustelija natsiterrorismiin ja Siege-alakulttuuriin keskittyneellä Keskustelua akselerationismistaTelegramkanavalla sittemmin poistetulla käyttäjällä ”Herra Kansa. Tätä kautta hän on ollut yhteyksissä mm. Viljam Nymaniin ja muihin Lahden natsiterrorismitutkinnan epäiltyihin, ja keskustellut heidän kanssaan akselerationistisen eli kiihdyttävän terrorismin toteuttamisesta ja käytännön järjestelyistä.
Aktiivinen perussuomalainen
Marko Meretvuo on ollut myös tekemisissä aktiivisesti perussuomalaisen puolueen kanssa, kuten aate- ja terroristitoverinsa Viljam Nyman. Meretvuo on kirjoittanut aktiivisesti perussuomalaisten viralliseen blogiin, Ylen mukaan ainakin 25 tekstiä, sekä osallistunut puolueen tapahtumiin. Meretvuo on kirjoittanut Suomen Perustalle, PS:n ajatushautomolle, analyysin Tulvia ja tulikiveä, jossa mm. pelätään ilmastoliikkeen tulevaisuudessa toteuttamaa ekoterrorismia. PS:n puoluesihteerin mukaan Meretvuo ei ole joihinkin kuukausiin ollut puolueen jäsen, eli oletettavasti hän on kuulunut puolueeseen helmikuussa toteutettujen valepommi-iskujen aikaan. Meretvuo on myös aktiivisesti esiintynyt kuvissa perussuomalaisten johdon, esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purran kanssa. Myös Purra tunnetaan rasistisesta valkoista ylivaltaa ajavasta nettikirjoittelusta, jossa halutaan murhata ihmisiä julkisilla paikoilla. Meretvuo on pyörinyt jo vuosia jatkuvasti natsi- ja fasistimedioissa niin kirjoittajana, kuin haastateltavana, mutta perussuomalaiset ovat silti hyväksyneet hänet esim. ajatushautomoonsa poliittista analyysiä kirjoittamaan. 
Kysymys kuuluukin: miksi perussuomalaisten riveistä nousee jatkuvasti esille natsiterrorismista haaveilevia ja terroristisia rikoksia toteuttavia äärioikeistolaisia?